Ensimmäisenä Teri ja Bella ja minä haluamme toivottaa OIKEIN

 

SYDÄMELLISTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE,

NIIN NELI- JA KUIN KAKSIJALKAISILLE!!

 

1329237919_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

________________________________________________________________

 

Ja sitten muihin asioihin.

Näin tokokisojen jälkipyykissä voisin vielä mainita yhdestä "tapahtumasta" mikä kisoissa kävi.

Siellä nimittäin kävi koira toiseen kiinni Otsan rypistys

Jo muuten tossa mun tokovideossakin sattui ja tapahtui. Siinä paikkamakuun ihan lopussa kuuluu "EEEIII!" kun kolmantena rivissä ollut snautseri päätti lähteä tutustumaan toisena olleeseen amerikanbulldogiin. Onneksi ei käynyt mitään vakavempaa.

Mutta Myöhemmin ei ollutkaan niin onnea matkassa Otsan rypistys ALOKASryhmähän oli jaettu kahteen osaan suuren osallistujamäärän takia. Me oltiin Bellan kanssa siinä ekassa ryhmässä ja toinen ryhmä aloitti 10.30. Nämäkin ryhmät oli jaettu pienempään porukkaan paikkamakuuseen.

Tässä yhdessä porukassa oli sitten mäyräkoira. Ohjaaja jätti koiran ja lähti kulkemaan hänelle ohjattuun paikkaan. Samalla tämä mäykky nousi ylös ja tuli perässä. Tai näin minäkin alkuun luulin. Koira kurvaskin suoraan katsomoon. No mä aattelin että se menee "perheenjäsenen" luo, kun olin koirakon seurassa muutakin porukkaa nähnyt. Todella suureksi harmiksi mäykky menikin lähimmän koiran luokse ja alkoi ärräämään. Ja ennenkuin kukaan mitään ehti tajuta (tai että olisi edes osanut odottaa) kävi mäykky kunnolla toiseen koiraan kiinni. Onneksi (tai jos nyt mistään onnesta voi ollenkaan puhua) hyökkäyksen kohde oli samojedi, jolla oli karvaa suojana. Mäykky nimittäin kunnolla puri sammaria takapäästä. Kävi ihan sääliksi sammarin omistajaa kun yritti omaa koiraa suojella, mutta mäykky oli liian nopea liikkeissään.

Hetken painittua koirat saatiin erilleen. Tai lähinnä mäykky samojedin kimpusta. Itse en ainakaan nähnyt että samojedi olisi ollut  mitenkään aggressiivinen takaisinpäin. Tämä episodi huutoineen päivineen sai tietysti muut kehässä olleet koirat sekaisin. Koko "paikallamakuu" -liike päätettiin uusia, tietenkin jättäen mäyräkoira ulos koko kokeesta.

Itse olin koko episodin sivusta seuraaja, mutta kyllä jäi paha mieli minullekin, ihan kaikkien puolesta Otsan rypistys Samojedi näytti selvinneen tapahtuneesta ilman suurempia traumoja (ja haavoja). Mäykyn ihmiset tuntuivat olevan ERITTÄIN vihaisia koiralleen, jolloin kävi sitten sääli sitä mäykkyä... Jotenkin nimittäin tuntuu että koiran fyysinen kurittaminen ei auta mäykyn asiaa tulevaisuudessa, olkoot sitten syyt toisen koiran kimppun käymisessä mitkä tahansa.

Tapahtumasta tehtiin sääntojen vaatima merkintä koepöytäkirjan tuomarikertomukseen ja Kennelliitolle ilmoitus. Menettelyssä noudatetaan Kennelliiton ohjetta ”Koiran käyttäytymisestä kokeissa tehtävät ilmoitukset, niiden käsittely ja seuraamukset” Itse lähdin jo koepaikalta, mutta ymmärsin että kokeen tuomari halusi tämän mäykkykoirakon kanssa jutella muutenkin. Toivottavasti asiat selvinee tällekin koirakolle Hymy Itse kun vahvasti uskon että kaikella koiran käytöksellä, tässä tapauksessa aggressiivisuudella, on yhteys koiran ja koiran omistajan/ohjaajan suhteeseen. Minä ainakin pystyn aivan suoraan omasta elämästä ja lähipiiristä allekirjoittaa tämän. Nimittäin niin eri tavalla omatkin koirat käyttäytyvät riippuen siitä olenko minä paikan päällä vai en....

Niin ja miksi oikein aloin tästä kirjoittaa...?

Oikeastaan siksi kun itse olen kovasti täällä kirjoittanut että "lähden kokeileen" -tyyliin tokokokeeseen osallistumisesta. Haluan painottaa että en MISSÄÄN NIMESSÄ olisi kokeeseen osallistunut jos epäilisin ettei Bella pysy paikalla makuussa. Se että paikalla makuu on epävarma ja sitten epäonnistuu, niin haittaa aina myös muitakin koirakoita. Yksilöliikkeissä ei sitä vaaraa ole että haittaa muiden koirakoiden suoritusta (ellei nyt koira ihan karkaa kehästä... jolloin ongelmia on varmasti muutenkin...), siinä nyt haittaa tekee eniten itselleen.

Enkä tarkoita nyt sitäkään että täytyy 100% paikkamakuu olla, ainahan jotain voi sattua. Mutta siis jos haluaa huomioida muut kanssakilpailijat, niin paikallamakuun treenaaminen on se tärkein juttu.

Tämmöinen nyt vaan tuli mieleen Hymy

_________________________________________________

 

Bellan ilmoitin kahteen TOKO-kokeeseen toukokuussa. Yritän saada vielä paikan huhtikuun loppuun Hymy Jos siis oikein hyvin käy, niin voi olla meillä TK1 plakkarissa toukokuun loppuun mennessä! En nyt kuitenkaan ala ahnehtia, realistinen pitää olla ja kovasti meillä on treeniä edessä. Kerran olen tässä tokoillut ja otin silloin seuraamista niin että Bella jää mun kyljen ja käden väliin. Ihan pihallahan se on kuin lumiukko Nauru mutta uskon että tuosta vielä hyvä tulee. Jos vaikka tuo aurinkokin alkaisi lämmittämään niin viihtyisi pihalla paremmin Hymy

Terin kanssa ollaan menossa ensi sunnuntaina AGILITYkisoihin! Viime kerrasta onkin aikaa jo kuukausikaupalla (marraskuussa). Odotukset ovat... tai siis niitä ei ole. Kivahan se olis jos koiralla olis intoa ja itse osaisi rataa lukea taloudellisesti ja jouhevasti Hymy

No niin, nyt tulikin kiire agilityharkkoihin!!! Päätin nyt taas jos kokeilisi ottaa molemmat koirat. Meidän seurassa kun ei ole treeniryhmissä tilaa... Terin ja mun ryhmään mahtuis, mutta hankalaa se on molempien kanssa.... ja niin kiva olisi jos sais hauvojen kanssa viettää edes joskus "laatuaikaa" yksi koira kerrallaan.