Poikettiin eilen Bellan kanssa Pyhtäällä, Valkmusan kansallispuiston alueella. Parkkipaikalla ei ollut yhtään autoa, niinpä laskin koiran vapaaksi. Ei varmaan ois saannut pitää, mutta en suoranaista kieltoakaan missään nähnyt. Tää oli mun ensimmäinen vierailu alueella. En mä edes tiennyt missä se polku meni! Vain yhdet jalanjäljet näkyivät lumessa ja niitä sitten seurasin.  Opastaulusta katsoin että kilometrin päässä on lintutorni. Ajattelin sen olevan just sopiva, lyhyt lenkki luonnossa. Niin ja aattelin sinne jopa löytäväni, ei kai tornia voi olla huomaamatta kauempaakin

Eikös olekin ihana valo tuolla? Ihan kuin jostain unesta. Mä tuolla aakeella laakeella yritin ahkerasti pongata sitä lintutornia. Pikku hiljaa alkoi jo epäilyttää koko homma. Minne nyt joku torni voi piiloutua? Mitä lintuja sieltä näkee jos se jossain piilossa on? No, siinä sitten seurailin niitä jalanjälkiä, jotka jo kulkivat pois suoalueelta kohti metsää. Ja kappas vaan, siinähän se torni möllötti edessä!

Mä hetken vilkaisin noita rappusia ja päätin suosiolla jättää Bellan alas ja käydä yksinään ylhäällä maisemia kattelemassa. Bellalla kun on aina ollut vaikeuksia ihan kaikenlaisten rappusten kanssa. Vähän Bella jotain piippaili alhaalla ja mä sille juttelin kohta tulevani alas. Ja kas kummaa kun lähdin alas tulemaan, Bellahan seisoi jo puolessa välissä rappusia .

Mä siinä sitten hetken mietin ja päätin lähteä Bellan kanssa ylös! Kun se kerran oli jo puoleen väliin asti kiivennyt itsekseen. Olin varautunut viettämään tovin niissä rappusissa, mutta yllättävän hyvin Bella kiipesi! Askelmat olivat vielä kapeita ja lumisia. Ihan tuossa yläpäässä tuli stoppi ja mentiin sitten tassu kerrallaan ylimmät askeleet. Pikkusen pelotti kiipeäminen ja vähän riskillä mentiin. Yritin pysyä reunassa ja varmistaa ettei koira keksi hypätä kesken kaiken (sitäkin kun on nähty).

Tässä Bella lähdössä kiipeämään (valitettavasti epätarkka kuva)

Alaspäin tultiin hienosti, heti kun vaan uskallettiin lähteä. Jonkun tovin Bella nimittäin mietti ja yritin sitä siinä houkutella. Mutta sitten kuin itsekseen se lähti menemään alas. Itse jäin siinä vaiheessa ylös... Onneksi Bella eteni rauhallisesti alas asti eikä ollenkaan hypännyt.

Kyl vaan maar olin ylpeä meidän Bellasta!!! Kyllä se osaa ja uskaltaa kun pääsee siitä ensipelostaan ohi.